Hyppää sisältöön

Oppiaineet

Opintojen rakenne

Keravan tanssiopisto antaa taiteen perusopetusta tanssissa. Opinnot jakautuvat lapsille ja nuorille tarkoitettuun tanssin yleiseen ja laajaan opintolinjaan, varhaisiän tanssikasvatukseen sekä aikuisten tanssin opetukseen. Ikäryhmät ovat suuntaa antavia.

Varhaisiän tanssikasvatus (1–6-vuotiaat)

Varhaisiän tanssitunnit on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja ne soveltuvat kaikille. Tanssimaan voi tulla sekä oman aikuisen kanssa (taaperotanssi 1–4 v.) että itsenäisesti (tanssileikki 3–4 v. ja lastentanssi 4–6 v.). Opetuksen tehtävänä on herättää tanssin iloa ja leikinomaisesti edistää lapsen tanssin perustaitoja, ryhmässä toimimista ja oppimisvalmiuksia. Tanssitunnit ovat elämyksellisiä ja lämminhenkisiä.

Miniryhmät (7–9-vuotiaat) – Laaja ja yleinen opintolinja

Kouluikäisten miniryhmissä harjoittelu painottuu tanssin alkuopetukseen. Tanssilajin ja viikkotuntimäärän voi valita oman kiinnostuksen mukaan. Vaihtoehtoina on baletti, nykytanssin, jazztanssin ja showtanssin yhdistelmä Minidance ja breikki. Oheislajina on tarjolla akrobatiaa. Hinnaltaan edullisempi Minipaketti kannustaa kahden viikkotunnin valintaan joko samasta lajista tai kahdesta eri lajista. Myös Kuvatanssi voidaan valita Minipakettiin.

Pikkoloryhmät (9–14-vuotiaat) – Perusopinnot, laaja opintolinja

Pikkolo-opinnoissa oppilas harjoittelee ja kehittää pitkäjänteisesti valitsemiensa tanssilajien liikesanastoa, tyyliä ja ilmaisua. Hyvinvointia tukevat harjoitteet, yhdessä ryhmän kanssa tanssiminen ja säännölliset esiintymiset kuuluvat opintoihin. Opintoihin kuuluu kolme viikkotuntia. Ne muodostuvat painotusaineesta (baletti, jazztanssi tai nykytanssi) sekä täydentävästä tanssiaineesta. Perusopintojen lopuksi oppilas saa todistuksen ja hän voi jatkaa syventäviin opintoihin. Uudet oppilaat ovat tervetulleita pikkoloryhmiin. Ota yhteyttä toimistoon, jos haluat mukaan pikkolo-opintoihin.

TAKO, tanssin koulutuslinja (15–17-vuotiaat) – Syventävät opinnot, laaja opintolinja

TAKO-vaiheessa omaa painotusainetta opiskellaan vähintään kaksi kertaa viikossa, minkä lisäksi opintoihin kuuluu täydentävän aineen opinnot kerran tai kahdesti viikossa. Lisäksi oppilas voi valita valinnaisaineita oman kiinnostuksensa mukaan. Tanssiopintoihin syvennytään oppilaan valitsemalla tavalla, joten harjoituksia voi olla 3–6 päivänä viikossa. Kokonaisvaltainen harjoittelu ja aktiivinen esiintymistoiminta kuuluvat TAKO-opintoihin. Yleiseltä linjalta tai muualta tulevat oppilaat voivat hakeutua ryhmiin osallistumalla lukukauden alussa järjestettävään opintoinfoon tai ottamalla yhteyttä rehtoriin. Valitsemme yhdessä sinulle mieleisen tanssilajin ja sopivan tasoryhmän. 

TAIKO, tanssitaiteen koulutuslinja (alkaen 17-vuotiaat) – Syventävät opinnot, laaja opintolinja

TAIKO-vaiheessa opinnot etenevät kohti lopputyötä, jonka oppilas suunnittelee ja toteuttaa opettajan ohjauksessa. Oppilas rakentaa omakohtaisen suhteen tanssiin, kehittää luovuuttaan ja taiteellista ilmaisukykyään. Muiden taiteenalojen tarjoamia mahdollisuuksia voi halutessaan hyödyntää osana opintoja ja lopputyötä. Opinnoissa korostuu oma-aloitteisuus. Erilaiset oppimisprosessit, koreografinen työskentely ja esiintymiset kuuluvat opintoihin. Lopputyön tehtyään oppilas saa opinnostaan todistuksen.

Lopputyö

Lopputyö on tanssin laajan oppimäärän syventävien opintojen viimeinen vaihe. Tässä vaiheessa oppilas valmistaa lopputyön näytön, joka voi olla vaikka oma koreografia. Näytön tavoitteena on, että opiskelija syventää omaa tanssin tuntemustaan ja tanssisuhdettaan ja työstää oman näköisen työn tämän pohjalta. Lopputyön näytön jälkeen oppilas saa opinnoistaan päättötodistuksen.

Lopputyöntekijäksi voi ilmoittautua laajan linjan syventävien opintojen opiskelija, joka on täyttänyt 16 vuotta. Pääasiassa lopputyöntekijät tulevat Taiko-ryhmistä. Lopputyöopinnot ovat osa Taiko-opintojen opetussuunnitelmaa. Taikomo on lopputyöntekijöiden ryhmä, jossa keskitytään pelkästään lopputöihin. Taiko-opinnot sijoittuvat yleensä toisen asteen opintojen 1.–3. vuoteen eli noin 16–18 vuoden ikään. Taikomo suoritetaan yleensä Taiko-opintojen 2. vuonna.

Yleinen opintolinja (alkaen 9-vuotiaat)

Yleisen opintolinjan tunnit alkavat 9 vuoden iässä ja sekä tanssi- että oheislajeja löytyy useita. Mukaan tanssimaan voi tulla milloin vain – myös aikuisille on omia ryhmiä. Yleisen linjan tunteja voi valita yhdestä useampaan viikkotuntiin oman innostuksen ja kiinnostuksen mukaan. Opetus etenee tasolta toiselle niin, että yhtä tasoryhmää käydään 1-3 lukuvuotta yksilöllisen edistymisen ja harrastusaktiivisuuden mukaan.

Yleisen opintolinjan tasoryhmät, siirtyminen seuraavalle tasolle opettajan suosituksesta:

  • avoin taso = tunnin sisältö suunnitellaan osallistujien mukaan
  • alkeet 1 = aloittavat harrastajat
  • alkeet 2 = 1–2 vuotta harrastaneet
  • perus 1 = vähintään 2–3 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • perus 2 = vähintään 3–4 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • jatko 1 = edistyneiden ryhmä, vähintään 5 vuoden säännölliset opinnot, suositellaan käyntiä kahdella viikkotunnilla
  • jatko 2 = edistyneiden ryhmä, vähintään 5 vuoden säännölliset opinnot, suositellaan käyntiä kolmella viikkotunnilla

Aikuisten tanssin opetus

Aikuisten opetuksessa noudatetaan tanssin yleisen oppimäärän keskeisiä sisältöjä. Opetuksen suunnittelussa otetaan huomioon aikuisten elämänkokemus ja mielenkiinnon kohteet. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus elinikäiseen tanssin harrastamiseen, olemassa olevien taitojen herättämiseen ja uusien taitojen löytämiseen. Aikuisten tuntivalikoimassa on sekä tanssi- että oheislajeja aina alkeistasolta jatkotasolle asti. Osa tunneista järjestetään yhdessä nuorten kanssa.

Arviointi

Arviointi kuuluu osaksi taiteen perusopetusta. Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Arviointikulttuurin keskiössä ovat oppimisen arvioinnin monipuolisuus, kannustavuus, informatiivisuus sekä oppilaiden osallisuus oppimisen arvioinnissa. Monipuolisuus tarkoittaa sitä, että arvioinnissa ja palautteen annossa huomioidaan erilaiset oppimistavat ja oppimisvalmiudet. Painopiste on oppimista edistävässä arvioinnissa ja keskiössä ovat oppilaan oppimisen ja osaamisen vahvuudet sekä kokonaisvaltainen tanssillinen kehittyminen. Arviointi ja palautteen antaminen rohkaisee yrittämään ja kokeilemaan. Yleisen ja laajan oppimäärän opinoissa arviointia painotetaan suhteessa opintojen laajuuteen. Arvioinnin kohteena ovat opetussuunnitelman tavoitealueet

Jaa somessa: