Keravan tanssiopisto ponnahduslautana tanssin ammattikentälle

Juhlavuoden kunniaksi aloitimme Muistoja Keravan tanssiopistosta -sarjan, johon olemme pyytäneet mukaan henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet osa Keravan tanssiopiston historiaa. Pääset lukemaan, millaisia muistoja eri ihmisillä on Keravan tanssiopistosta. Tällä kertaa vuorossa on Sini Mäenpää.

 

"Aloitin tanssiharrastukseni Keravan tanssiopistossa vuonna 1991 klassisella baletilla, joka säilyikin pääaineenani opintojeni loppuun saakka. Erityiskiitokset baletinopettajilleni Outi Hassinen, Riitta Kotisaari, Irmeli Toiviainen, Arja Nieminen-Rastas sekä Ulrika Hallberg: kiitos teille inspiraatiosta, kannustuksesta ja siitä, että rakkauteni tanssiin säilyi ja syveni edelleen.

Keravan tanssiopisto tarjosi kodinomaisen ja huolehtivan ympäristön kasvaa taiteen parissa. Me opiskelijat saimme jo tuolloin 90-luvulla nauttia vierailevista opettajista ja eri lajien kursseista, ja pääsimme esiintymään erilaisissa tilaisuuksissa ja kilpailuissa. Tuntuu, että meille tarjottiin paljon, ja se kyllä kasvatti nuoren tanssioppilaan tanssinnälkää!

Minulle on jäänyt opintoajoilta paljon mukavia ja mieleenpainuneita muistoja, mutta erityisintä olivat kesäleirit Karjaan Kisakeskuksessa! Treenipäivät olivat intensiivisiä ja monipuolisia, ja balettityttöjen kesken vietetty vapaa-aika superhauskaa. Oli myös ihan huippua, kun pas de deuxʼta varten leireille saatiin poikia Suomen Kansallisbaletista. Kuvassa harjoittelemme ensimmäistä kertaa isompia nostoja, ja Jammu (Jarmo Rastas) nostaa minua suorille käsille.

Sini


Keravan Tanssiopistosta sain vahvan pohjan jatkaa opintojani Tukholman Balettakademieen, missä opiskelin tanssijaksi, ja olen myös sittemmin suorittanut tanssinopettajan AMK-tutkinnon Kuopion Savonia- ammattikorkeakoulussa. Olen toiminut freelancetanssijana ja tanssinopettajana vuodesta 2001 alkaen ja saanut tehdä tätä ihanaa työtä monipuolisesti eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä tanssin Tampereen Työväenteatterin musikaalikomediassa Poikabändi ja opetan mm. Lappeenrannan Tanssiopistossa, Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksella sekä Hämeen alueella. Rakkaus ja kipinä tanssiin kantaa edelleen!"

 

 

Kirjoittaja: : Viivi Virtanen