Hyppää sisältöön

Keravalainen Liikkuja 2015

Keravan tanssiopisto on saanut Keravalainen Liikkuja 2015 -palkinnon Keravan itsenäisyyspäivän juhlassa perjantaina 4.12.

Keravan tanssiopisto on tarjonnut jo 36 vuoden ajan oman paikkakunnan ja lähiseutujen lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden sekä harrastaa omaksi ilokseen että opiskella tavoitteellisesti tanssin eri lajeja.

Toiminnan tavoitteena on ollut samalla lisätä kiinnostusta tanssitaidetta kohtaan sekä järjestää korkeatasoista esityksiä ja tapahtumia. Oppilaita kannustetaan terveelliseen liikkumiseen ja elämäntapaan. Tanssin taitojen ja tietojen avulla tuetaan oppilaan kehittymistä itseään arvostavaksi, luovaksi ja aloitteelliseksi. Fyysisten valmiuksien rinnalla vahvistetaan sosiaalisia vuorovaikutustaitoja ja kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn.

Keravan tanssiopisto on mukana useissa yhteistyöprojekteissa Vapaa-ajan viraston sekä Kasvatus- ja opetusviraston kanssa toteuttamassa mm. Keravan Liikkuva koulu ja Harrastepolku-hankkeita.

Jaa somessa: