Hyppää sisältöön

Hinnat

Hinnat 2024–2025

Lukukausimaksut perustuvat viikkotunnin kestoon (30–90 minuuttia). Lukuvuodella 2024–2025 on 35 opetusviikkoa, joista 17 opetusviikkoa pidetään syyslukukaudella ja 18 opetusviikkoa kevätlukukaudella. Hinnastossa näkyy yhden lukukauden maksu ja se laskutetaan kaksi kertaa lukuvuodessa.

Tämä hinnasto on voimassa lukuvuoden 2024–2025.

Lukukausimaksut lukuvuodelle 2024–2025

Hinnastossa näkyy yhden lukukauden maksu ja se laskutetaan kaksi kertaa lukuvuodessa, kerran syyslukukaudessa ja kerran kevätlukukaudessa.

Lasku muodostuu valittujen viikkotuntien mukaan niin, että pisin tunti laskutetaan 1. viikkotunnin hinnan mukaan.

1. viikkotunti

30 min 164 €
45 min 227 €
60 min 272 €
75 min 298 €
90 min 324 €

2. viikkotunti

30 min 124 €
45 min 171 €
60 min 204 €
75 min 224 €
90 min 243 €

3. viikkotunti


45 min 148 €
60 min 177 €
75 min 194 €
90 min 211 €

4. ja seuraavat viikkotunnit

+ 133 €
+ 133 €
+ 133 €
+ 133 €

Näin luet hinnastoa: Jos harrastat tanssia kerran viikossa, lukukausimaksusi on 1. viikkotunnin hinta. Jos käyt useammalla tunnilla viikossa, laskusi muodostuu valittujen viikkotuntien mukaan niin, että pisin tunti laskutetaan 1. viikkotunnin hinnan mukaan, toiseksi pisin tunti 2. viikkotunnin mukaan ja niin edelleen.

Tietoa taloudellisesta tuesta tanssiopintoihin alempana.


Laajan opintolinjan tuntipaketit lukuvuodelle 2024–2025

Hinnastossa näkyy yhden lukukauden maksu ja se laskutetaan kaksi kertaa lukuvuodessa, kerran syyslukukaudessa ja kerran kevätlukukaudessa.

Paketin perusmaksu sisältää paketissa määritellyn tuntimäärän painotusaineen ja täydentävän aineen opintoja.

Minipakettiin voi valita kaikkia Mini-alkuisia tunteja. Peruspaketeissa ja syventävissä paketeissa painotusaineena on laajan linjan baletin, nykytanssin, jazztanssin tai nykyjazzin ryhmä. Täydentävä aine on jokin muu tanssitunti, myös tanssiakrobatian voi valita täydentäväksi aineeksi.

Minipaketti

  • Perusmaksu 396 €
  • Miniryhmät
  • 2 kertaa/vko
  • 120 min/vko
  • Valinnaisaineet +133 €

Peruspaketti 1

  • Perusmaksu 487 
  • Pikkoloryhmät + täydentävä aine
  • 3 kertaa/vko
  • 180 min/vko
  • Valinnaisaineet +133 €

Peruspaketti 2

  • Perusmaksu 560 
  • Pikkoloryhmät + täydentävä aine
  • 3 kertaa/vko
  • 210 min/vko
  • Valinnaisaineet +133 €

Syventävä paketti 3

  • Perusmaksu 659 
  • Tako- ja Taikoryhmät + täydentävä aine
  • 3 kertaa/vko
  • 240–270 min/vko
  • Valinnaisaineet +133 €

Syventävä paketti 4

  • Perusmaksu 721
  • Tako- ja Taikoryhmät + täydentävä aine
  • 4 kertaa opetusta/vko
  • 300–360 min/vko
  • Valinnaisaineet +133 €

Taiteen perusopetuksen laajan opintolinjan opintoja voidaan mukauttaa oppilaan tilanteeseen sopivaksi (HOPS). Henkilökohtainen opetussuunnitelma laaditaan ennen lukuvuoden alkua rehtorin kanssa. Jos opiskelija ei ota kaikkia laajan linjan tuntipakettiin kuuluvia tunteja, maksut määräytyvät lukukausimaksuhinnaston mukaan.

Laajan linjan pakettihinnat eivät koske jo laajan linjan opinnot suorittaneita oppilaita, jotka ovat saaneet päättötodistuksen.


Alennukset ja lisämaksut

Perhealennus 20 €

Lukukausimaksusta annetaan perhealennusta toiselle ja seuraaville samassa taloudessa asuville.

Ulkopaikkakuntalisä 25 €

Muiden kuin keravalaisten ja sipoolaisten oppilaiden lukukausimaksuun lisätään ulkopaikkakuntalisä.

Edustusryhmälisä 65 €

Edustusryhmät esiintyvät muita ryhmiä useammin lukuvuodessa. Edustusryhmien opetus- ja puvustuskulut ovat suuremmat kuin muiden ryhmien kulut.

Opintotodistus 10 €

Kuluvaa lukuvuotta aiemmin opintonsa lopettaneiden opintotodistus on maksullinen.

Peruuttamaton oppilaspaikka 50 €

Laskutetaan käyttämättömästä oppilaspaikasta. Ks. Koulutussäännöt, kohta 3. Peruutusehdot.


Tietoa maksamisesta

Laskut toimitetaan e-laskuina tai postitse lukukauden alussa. Oppilas maksaa hinnaston mukaisen lukukausimaksun niistä tunneista, joille on ilmoittautunut. Maksujärjestelyn sopimiseksi oppilaan/huoltajan tulee ottaa yhteyttä toimistoon. Maksumuistutukset toimitetaan sähköpostitse. Maksumuistutuksesta peritään 10 euroa. Laiminlyödyt maksut siirretään perintätoimistolle. Maksuhäiriötapauksissa oppilaan lukukausimaksut on suoritettava kokonaisuudessaan ennen uuden lukukauden alkua. Maksamattomien lukukausimaksujen vuoksi oppilaalta voidaan evätä osallistuminen tunneille.

Suosittelemme tilaamaan laskut e-laskuina omaan verkkopankkiin. Löydät laskuttajan nimellä Keravan tanssiopiston kannatusyhdistys ry. E-laskun tilaamiseen tarvitset asiakasnumerosi, joka löytyy edellisestä laskustasi. Merkitse asiakasnumeroksi K + asiakasnumerosi. Jos olet uusi oppilas, voit tilata e-laskun samalla kun maksat ensimmäisen saamasi paperilaskun.

Toimistolla käy vain käteismaksu. Lukukausimaksun voi maksaa myös työnantajan tarjoamilla liikuntaeduilla: Smartum, ePassi ja Edenred.

Tiliyhteys
Keravan tanssiopiston kannatusyhdistys ry
IBAN: FI23 5132 0520 1741 78
BIC: OKOYFIHH

Mobilepay 95749


Avi:n tukemat tanssikerhot

Toteutamme lukuvuonna 2024–2025 kaksi Dance hop -tanssikerhoa Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämällä lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan tarkoitetulla avustuksella. Tanssikerhot on suunnattu ensisijaisesti uusille oppilaille.

Dance hop -tanssikerho 7–12 v.
100 €/lukuvuosi, koko summa laskutetaan syksyllä


Taloudellisesti tuetut oppilaspaikat

Keravan tanssiopiston kannatusyhdistyksen hallitus on tehnyt päätöksen taloudellisesti tuettujen oppilaspaikkojen myöntämisestä toimintavuodelle 2024–2025. Taloudellisesti tuettua oppilaspaikkaa voi hakea laajan tai yleisen opintolinjan 7–20-vuotias oppilas, jolla on siihen perusteltu tarve. Taloudellisesti tuetun oppilaspaikan saajalle annetaan huojennusta lukukausimaksuihin, ja sitä myönnetään koko lukuvuodeksi.

Taloudellisesti tuettujen oppilaspaikkojen hakuaika lukuvuodelle 2024–2025 on käynnissä 13.5.–7.8.2024. Paikkaa haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake. Hakijan on oltava hakuvaiheessa ilmoittautunut oppilaaksi. Päätökset ilmoitetaan henkilökohtaisesti.


Keravan kaupungin harrastestipendi ja harrasteseteli

Keravan kaupunki ja Sinebrychoff tukevat keravalaisia lapsia ja nuoria harrastestipendillä. Keravalla on tärkeää, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kehittää itseään jonkin harrastuksen parissa. Onnistumisen kokemukset antavat itseluottamusta, ja harrastuksen parista voi löytää uusia kavereita.

Harrastestipendiä haetaan puolivuosittain ja sitä voi hakea 7–17-vuotias keravalainen nuori. Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa, järjestössä, kansalaisopistossa tai taideoppilaitoksessa. Valintaperusteinamme ovat muun muassa lapsen ja perheen taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset olosuhteet.

Harrasteseteli on keravalaisille 7-28-vuotiaille nuorille suunnattu avustus, jota voi hakea pitkin vuotta. Harrasteseteliä voi käyttää mihin tahansa säännölliseen, järjestettyyn tai omaehtoiseen harrastustoimintaan tai harrastusvälineisiin. Avustuksen suuruus on enimmillään 300 euroa. Tukea myönnetään sosioekonomisin perustein.

Tanssiopisto auttaa tarvittaessa hakemuksen teossa, joten ota yhteyttä toimistoon.

Hakuajat ja lisätiedot:
https://kerava.fi/asioi-verkossa/avustukset

Jaa somessa: