Hyppää sisältöön

Aikuisille

Aikuisille

Ihminen on elinikäinen oppija. Aikuisten tanssitunneilla ylläpidetään ja parannetaan liikkuvuutta, kehitetään ilmaisua ja luovuutta, herätellään olemassa olevia taitoja ja löydetään uusia, virkistäydytään, rentoudutaan ja tutustutaan tanssiin kulttuurimuotona. Aikuisten opetuksessa noudatetaan tanssin yleisen oppimäärän tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä. Opetus on tasolta toiselle etenevää ja tavoitteellista. Lajikirjo on tuttuun tapaan monipuolinen.

Aloittavat harrastajat

Baletti alkeet/perus, avoin: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmät harjoittelevat kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.

Aikuisbaletin alkeet/perus-ryhmässä ei tarvita aikaisempaa tanssikokemusta. Avoimen tason ryhmässä sisältö suunnitellaan osallistujien taitotason mukaan. Jokainen balettitunti sisältää lämmittelyosuuden sekä harjoituksia tangossa että keskilattialla. Tavoitteena on kehittää tasapainoisesti sekä kehon liikkuvuutta että voimaa kauniin klassisen musiikin säestyksellä. Erilaiset ojennukset, taivutukset, pidot ja tasapainoinen asennonhallinta ovat baletin harjoittelun keskeisiä tavoitteita. Liikesarjat tähtäävät sujuvuuteen ja sulavuuteen. Baletin liikkeisiin keskittyminen virkistää ja tarjoaa samalla esteettisen liikuntaelämyksen.

Kenelle? Tunnit soveltuvat 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille lajin uusille harrastajille sekä jo muutaman vuoden harrastaneille.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi tanssipuku tai muu liikkumisen mahdollistava asu ja pehmeät balettitossut tai puuvillasukat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Baletti alkeet/perus (nuoret & aikuiset)
Aika: keskiviikkoisin klo 20.00-21.00
Paikka: Killan koulu, balettisali: Sarvimäentie 35 (G-ovi), Kerava
Opettaja: Elma Kontio

Baletti avoin (nuoret & aikuiset)
Aika: keskiviikkoisin klo 19.35-20.35
Paikka: Sipoonlahden koulu, Tanssisilta: Söderkullan koulutie 7 (käynti B-ovesta), Söderkulla
Opettaja: Jenni Karjalainen

Hip hop avoin: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kyseessä on hip hop -musiikkiin tanssittava tyyli, jonka määritelmä on haasteellinen. ”Hip hop -tanssi” on lähinnä Yhdysvaltojen ulkopuolella käytetty nimike meidän toteuttamallemme, erilaisia hip hopin sosiaalisia tansseja yhdistävälle liikemaailmalle. Sosiaaliset tanssit pohjautuvat liikkeellisesti vanhempiin tansseihin kuten Charlstoniin ja erilaisiin Afrikkalaisiin tansseihin sekä James Brownin popularisoimiin tanssiliikkeisiin.
Liikkeellisesti hip hop -tanssi on hyvin laaja käsite jonka ytimessä yksinkertaistetusti ovat bounce sekä yllämainitut sosiaaliset tanssiliikkeet. Hip hopissa käytetään myös paljon isolaatioita, erilaisia karakteereja sekä ollaan voimakkaasti vaikuttuneita musiikin eri kerroksista.

Kenelle? Tunti soveltuu 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Tällä tunnilla taso määräytyy oppilaiden taitotason mukaan.

Miten pukeudun tunnille? Tunnille tarvitset rennot vaatteet, joissa on helppo liikkua. Jalkaan sukat tai vaaleapohjaiset sisäkengät.

Aika: keskiviikkoisin klo 19.15-20.15
Paikka: Joraamo, Keravan Kaupunginkirjasto, Paasikivenkatu 12, 2. krs, Kerava
Opettaja: Sini Tuominen

Steppi alkeet: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Steppi on tanssia ja musiikkia, liikkeillä luotavia rytmejä ja rytmeistä kumpuavaa liikettä. Lajin suosio on nousussa, eikä ihme, sillä se on todella mukaansatempaavaa.

Kenelle? Tunti soveltuu 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille lajin uusille harrastajille.

Miten pukeudun tunnille? Tunnille tarvitset rennot vaatteet, joissa on helppo liikkua. Steppikengät hankitaan opettajan ohjeen mukaan. Ensimmäisillä tunneilla et tarvitse heti kenkiä.

Aika: torstaisin klo 18.45-19.45
Paikka: Tanssisali Konttori, Seunalantie 14 (etuovi), Kerava
Opettaja: Hannaleena Markkanen

Perus- ja jatkotason tunteja aikuisille

Alkeistason opinnoista siirrytään perus- ja jatkotasolle. Näille tunneille ovat tervetulleita myös muualla vähintään muutamia vuosia aiemmin tanssineet aikuiset ja +16-vuotiaat nuoret. Perus- ja jatkotason tunteja löytyy laaja valikoima eri lajeissa. Nämä tunnit löytyvät lukujärjestyksestä violetilla reunaviivalla merkittyinä.

  • perus 1 = vähintään 2-3 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • perus 2 = vähintään 3-4 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • perus 3 = vähintään 4-5 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • jatko = edistyneiden ryhmä, vähintään 5 vuoden säännölliset opinnot, suositellaan käyntiä kahdella viikkotunnilla
Jaa somessa: