Hyppää sisältöön

Satulinnoja-näytökset 10.–11.5. – lipunmyynti alkaa 26.4.

Astu sisään Satulinnaan! Keravan tanssiopiston toukokuun kevätnäytökset tanssitaan Kerava-salissa keskiviikkona 10.5. ja torstaina 11.5. klo 18.30.

Näytöksissä esiintyy Keravan tanssiopiston taiteen perusopetuksen eri-ikäisiä oppilaita, erityisesti laajan linjan baletin, nykytanssin ja jazztanssin ryhmiä. Tanssilajeista mukana on myös showtanssia, nykyjazzia ja breikkiä. Lisäksi näytöksissä esiintyy lastentanssin alle kouluikäisiä oppilaita ja ensimmäistä kertaa myös Kuvatanssin ryhmä. 

Kevätnäytökset johdattavat yleisön tarunhohtoiseen Satulinnaan! Asuukohan siellä prinssejä ja prinsessoja vai onko se noiduttu? Kulje mukanamme linnassa tunnelmasta toiseen ja tutustu saleissa ja torneissa eläviin Satulinnan asukkaisiin. 

Esiintyvät ryhmät saavat omalta opettajaltaan näytösinfokirjeen, joka sisältää tärkeät esiintymistä koskevat ohjeet. Luethan kirjeen huolella. Lisää ohjeita löytyy myös kotisivujen Näytökset-sivulta.  

Lipunmyynti

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 26.4. klo 9 osoitteessa Lippuagentti.fi. Lipunmyynti on auki näytösten alkamiseen saakka. Hinnat 9 €/lapset, 18 €/aikuiset + Lippuagentin käsittelykulut.

Näytöspäivänä yksittäisiä lippuja voi ostaa myös Keuda-talolta käteisellä tai MobilePaylla tuntia ennen jokaista näytöstä. 

Toukokuun näytöksiin on myynnissä myös 5 euron oppilaslippuja. Nämä liput myydään 30 min ennen näytöstä Keuda-talon lipunmyyntipisteessä, jos lippuja on jäljellä. Lippu on henkilökohtainen. Näytökseen, jossa oppilas itse esiintyy, ei voi ostaa itselleen lippua.

Upeita näytöshetkiä kaikille esiintyjille ja katsojille! 

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen