Hyppää sisältöön

Sydämessä tanssi

Sydämessä tanssi -kevätnäytökset 25.–27.4.2024

Kevätlukukauden 2024 oppilasnäytökset tanssitaan Kerava-salissa torstaina, perjantaina ja lauantaina 25.–27.4.2024.

Keravan tanssiopiston Sydämessä tanssi -kevätnäytökset juhlistavat 100-vuotiasta Keravaa ja tanssin iloa. Sanotaan, että voit lähteä Keravalta, mutta Kerava ei lähde sinusta. Samoin kuin keravalaisuus myös tanssin ilo säilyy aina sydämessä.

Näytöksissä keravalaisuutta, yhteisöllisyyttä ja elävää paikallista kulttuuria kuvastetaan monesta eri näkökulmasta. Tärkeitä teemoja ovat muun muassa ystävyys, erilaisuus ja sen arvostaminen, arki ja juhla Keravalla. Esitystanssit kuljettavat katsojan tunnelmasta toiseen ja koskettavat – avaa sinäkin sydämesi tanssille!  

Näytöksissä esiintyy tanssin taiteen perusopetuksen eri-ikäisiä oppilaita. Mukana on tanssiopiston koko laaja lajien skaala: balettia, nykytanssia, jazztanssia, showtanssia, hip hopia, breikkiä ja steppiä. Esiintymässä on sekä laajan että yleisen opintolinjan oppilaita, aikuisia ja lastentanssin alle kouluikäisiä oppilaita. Lauantain päivänäytöksessä mukana on myös vierailuesitys: Kauri koolin balettioppilaita Viron Rakveresta. 

Voit ladata näytösten käsiohjelmat alta omalle laitteellesi.

Sydämessä tanssi 1 -käsiohjelma

Sydämessä tanssi 2 -käsiohjelma

Sydämessä tanssi 3 -käsiohjelma

Sydämessä tanssi 4 -käsiohjelma

Jaa somessa: