Hyppää sisältöön

Keravan kaupungin ja Sinebrychoffin harrastestipendi syksyksi 2022

Keravan kaupunki ja Sinebrychoff tukevat keravalaisia lapsia ja nuoria harrastestipendillä. Keravalla on tärkeää, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kehittää itseään jonkin harrastuksen parissa. Onnistumisen kokemukset antavat itseluottamusta, ja harrastuksen parista voi löytää uusia kavereita. 

Harrastestipendiä voi hakea 7–17-vuotias keravalainen nuori (1.1.2005-31.12.2015 syntyneet). Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa, järjestössä, kansalaisopistossa tai taideoppilaitoksessa. Valintaperusteinamme ovat muun muassa lapsen ja perheen taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset olosuhteet.

Harrastestipendin hakuaika on 9.5.–3.6.2022.
Hakulomake on auki kyseisenä aikana.

Sähköiselle hakulomakkeelle pääset tästä.

Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. 

Päätökset ilmoitamme kaikille hakijoille kesäkuun aikana. Stipendit laitetaan maksuun elokuussa 2022. Kevään stipendihausta tiedotetaan marraskuussa 2022.

Lisätietoja: 
vs. nuorisosihteeri, Pekka Järvinen, p. 040 318 4073, pekka.jarvinen@kerava.fi

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen