Hyppää sisältöön

Keravan kulttuuripalkinto Keravan tanssiopistolle

Keravan kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa palkittiin eri alojen ansioituneita toimijoita. Kulttuuripalkinto myönnettiin Keravan tanssiopistolle arvokkaasta kulttuurikasvatuksellisesta työstä, joka tuo tanssin monipuolisesti ja lumovoimaisesti ihmisten arkeen.

Keravan kaupungin itsenäisyyspäivää vietettiin 6.12.2021 virtuaalisesti Kerava-salissa, Keravan kaupungin YouTube-kanavaan striimattuna. Tilaisuudessa jaettiin kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöpalkinnot sekä Keravan kaupungin ansiomerkki.

Keravan tanssiopisto palkittiin kaupungin kulttuuripalkinnolla. ”Keravan tanssiopisto on ammattimaisella toiminnallaan luonut sekä vahvat alueelliset että kansalliset verkostot. Myös tänä poikkeuksellisena aikana opisto on säilyttänyt toimintakykynsä, mukauttanut toimintaansa ja osallistunut tapahtumiin pitäen tanssin läsnä arjessa monin erilaisin keinoin”, palkintoperusteissa todetaan. ”Tanssi on liike, ilmaisumuoto ja yhteisö. Kuten tanssiopisto itse sen hienosti kiteyttää, tanssi on tunne. Keravan tanssiopistossa on ilo tanssia.”

Palkinnon vastaanotti itsenäisyyspäiväjuhlassa tanssiopiston rehtori Irmeli Toiviainen. ”On erittäin arvokasta saada tunnustusta tanssin taiteen perusopetuksen hyväksi tehdystä pitkäjänteisestä työstä. Kulttuuripalkinto nostaa esiin sadat keravalaiset lapset ja nuoret sekä heitä ohjaavat lahjakkaat taidepedagogit. Tämä palkinto kuuluu heille!”, hän toteaa. ”Erityisesti tässä ajassa on upeaa tuntea, että oppilaitoksemme päivittäinen työ ja monet ponnistukset tanssitaiteen näkyväksi tekemiselle on huomattu.”

Tilaisuudessa myönnettiin myös kaupungin liikuntapalkinto, sen saivat Sumi ja Tomi Jaakkola. Ympäristöpalkinto myönnettiin Airam Electric Oy Ab:lle ja Keravan kaupungin ansiomerkki Säde Evilälle. Onnea kaikille palkituille!

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen