Hyppää sisältöön

Raikkaat tuulet puhaltavat – ensi lukuvuoden uutuustunteja ja ilmeuudistus

Keravan tanssiopisto liikkuu, kasvaa, uudistuu – ja liikuttaa. Uusi lukuvuosi 20212022 käynnistyy tuoreella, Suvi Sievilän rakentamalla upealla ilmeellä, minkä lisäksi lukujärjestyksestä löytyy roppakaupalla mielenkiintoisia uutuustunteja. Tule kokemaan tanssin ilo ja voima ja antaudu liikuttumaan tanssin parissa, vaikkapa korkkarit jalassa!

Suvi Sievilä: ”Tanssi on kaikkialla”

Keravan tanssiopiston uuden, raikkaan ilmeen on luonut Suvi Sievilä, jonka kädenjälkeä olemme saaneet ihailla opiston kuvamaailmassa jo useamman vuoden ajan. Suvi itse on ollut aikoinaan Keravan tanssiopiston oppilas, joten yhteistä historiaa löytyy paljon pidemmältäkin ajalta.

– Itsekin harrastusvuosinani tanssin joka paikassa, ei se rajoittunut vain tunneille. Tanssi on kaikkialla ja se on osa elämää. Tanssin kipinä elää salien ulkopuolellakin, Suvi painottaa.

– Halusin myös tuoda esille paikallisuutta. Keravan tanssiopisto on erityisesti lähiasukkaille tärkeä opisto, ja tällä uudistuksella haluttiin nostaa esille sitä, että tanssijat ovat kaupungin ihmisiä.

Uusi ilme kunnioittaa historiaa, sillä uusi logo on muotoutunut vanhan logon osista.

–  Ilmeuudistuksen yhteydessä otetaan käyttöön uusi logo ja uudet värit. Logo on yhdistelmä uutta ja vanhaa, käyttäen ja yhdistäen vanhoja logon muotoja. Hahmo kuvaa tanssin iloa ja tanssin voimaa, Suvi iloitsee.

Vuoden 2021 Keravan tanssiopisto näyttäytyy ilmeensä kautta elävänä, tasa-arvoisena ja kiinnostavana jokaiselle. Ilme tulee pikkuhiljaa kevään ja syyskauden aikana näkyväksi opiston kaikkiin materiaaleihin.

Kuva: Petra Veikkola

Tanssiopiston rehtori Irmeli Toiviainen:
”Päämääränä on liikkua, kasvaa ja tuoda tanssi lähelle”

Uutuustunneilla tanssitaan korkkarit jalassa ja yhdistetään tanssi ja kuvataide

Tanssiopiston rehtori Irmeli Toiviainen kertoo, että ilmeuudistus on osa uudistusten kokonaisuutta.

– Olemme miettineet ja uudistaneet opiston päämääriä ja tavoitteita. Tanssiopisto on aktiivinen ja koko ajan ajassa mukana. Tavoitteena on tuoda tanssitaide lähelle jokaista, niin että jokaisella on mahdollisuus harrastaa taidetanssia.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tunteja on tarjolla laaja kirjo. Tarjolla on tunteja eri-ikäisille ja erilaiset tanssitaidot omaaville, löytyy lajimuunnoksia, mutta myös koko tanssin taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä.

– Uutuuksina meille tulee muun muassa Heels-tunti, jossa tanssitaan uusimpien, mukaansatempaavien biisien tahtiin – korkkareissa! Tunnin pääpaino on räväkässä tanssi-ilmaisussa. Lisäksi meiltä löytyy tulevan lukuvuoden valikoimasta Kuvatanssi, joka toteutetaan yhdessä Keravan kuvataidekoulun kanssa. Siellä yhteistä teemaa tutkitaan liikkeen ja kuvan tekemisen kautta.

”Lähelle jokaista” tarkoittaa myös sitä, että oppilaiden on helppo tulla tunneille.

– Se, mistä olemme erityisesti iloinneet, on se, että Sipoossa alkaa tanssin laaja oppimäärä ja Söderkullassakin toimintaa laajennetaan. Haluamme, ettei sipoolaisten tarvitse matkustaa kauas tanssia harrastaakseen, Irmeli painottaa.

– Niin kuin Suvin kuvituksesta näkee, Keravan tanssiopiston tavoite on mennä koko ajan eteenpäin. Liikumme ja kasvamme oppilaidemme mukana. Vielä et ole nähnyt kaikkea, mitä opistolla on tarjottavana! Hän päättää.

Tutustu!

Lukuvuoden 2021-2022 aikataulut ja hinnat

Lukuvuoden 2021–2022 lukujärjestys

Lisätietoja:
toimisto@keravantanssiopisto.fi
p. 0400 956 037

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen