Hyppää sisältöön

Keravalainen 7–17-vuotias harrastaja – hae harrastestipendiä keväälle 2023

Keravan tanssiopiston keravalaisille oppilaille tiedoksi Keravan kaupungin ja Sinebrychoffin harrastestipendi, jota voi hakea myös tanssiharrastukseen:

Sinebrychoff ja Keravan kaupunki yhdessä tukevat keravalaisia lapsia ja nuoria harrastestipendillä. On tärkeää, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kehittää itseään jonkin harrastuksen parissa. Onnistumisen kokemukset antavat itseluottamusta, ja harrastuksen parista voi löytää uusia kavereita.

Kevään 2023 harrastestipendiä voivat hakea 7–17-vuotiaat keravalaiset nuoret (1.1.2006–31.12.2016 syntyneet).

Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa, järjestössä, kansalaisopistossa tai taideoppilaitoksessa. Valintaperusteinamme ovat muun muassa lapsen ja perheen taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset olosuhteet. 

Harrastestipendin hakuaika on 5.12.2022–6.1.2023.

Sähköiselle hakulomakkeelle pääset tästä.

Lomakkeen löydät myös osoitteesta: www.kerava.fi > Asioi verkossa > Avustukset > Harrastestipendi.

Päätökset ilmoitetaan kaikille hakijoille tammikuussa. Stipendit laitetaan maksuun helmikuussa 2023.

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen