Juhlavuoden kunniaksi aloitimme Muistoja Keravan tanssiopistosta -sarjan, johon olemme pyytäneet mukaan henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet osa Keravan tanssiopiston historiaa. Pääset lukemaan, millaisia muistoja eri ihmisillä on Keravan tanssiopistosta. Tällä kertaa vuorossa on Suvi Sievilä, jonka luoma upea näytösjuliste ei ole jäänyt varmasti keneltäkään huomamatta.
”Baletti oli minulle lapsena koko maailma. Huoneeni seinät olivat täynnä balettijulisteita ja koulurepusta roikkui balettitossuavaimenperä. Aloitin tanssiliikunnan Keravan tanssiopistossa 90-luvun taitteessa. Muistan noilta tunneilta sen, kun opettajamme laittoi kaksi tossua keskelle tanssisalia ja meidän tehtävämme oli hypätä niiden yli kauniilla spagaattihypyllä.
Tanssiliikunta muuntui pian balettitunneiksi. Treenejä pidettiin Killan koulun pienessä salissa. Joulu- ja kevätnäytökset olivat aina niitä, joita odotti. Muistan kaikki esitykset edelleen, kolme vuosikymmentä myöhemmin. Muistan esiintymispukujen tuoksun ja jännityksen, kun astui lavalle.
Mitä isommaksi kasvoin, sitä tavoitteellisemmaksi koin tanssin treenaamisen. Yläasteelle siirryttäessä treenejä oli jo monta kertaa viikossa, päivittäinen venyttely kotona oli normi ja jos jossain tuli vastaan pitkä käytävä, sitä ei kävelty läpi vaan se tanssahdeltiin. Tanssi oli hyvin kokonaisvaltainen osa minuutta ja tapani olla luova. Erityisen hyvin muistan projektin Haamutarinoita tanssin historiasta vuodelta 1997, jossa ryhmämme esitti kohtauksen Gisellestä ja minulla oli pieni rooli myös lavalla pyrähtävänä joutsenena.
Keravan tanssiopistossa tuli kokeiltua toki myös muita lajeja. Erityisen rakkaana mieleeni ovat jääneet Anne Jouhtisen modernin tanssin tunnit. Teimme tunneilla kaikkea luovaa ristiin – piirsimme, äänitimme ja harjoittelimme erilaisissa tiloissa esitettäviä upeita koreografioita.
16-vuotiaana tapahtui kuitenkin surullinen käänne. Selkäni ja lonkkani aiheuttivat minulle niin paljon kipua, että minun oli lopetettava tanssiminen, sillä kipu vei tanssimisesta kaiken ilon. Se oli nuorelle kova shokki. Sitä ikäänkuin putosi tyhjän päälle. Enää ei ollutkaan väylää toteuttaa itseään luovasti. Luovuuden puute teki minut surulliseksi ja vihaiseksi. Se tunne kesti valitettavan monta vuotta.
Etsiessäni uutta luovaa tietä, päädyin monen mutkan kautta vuosia myöhemmin ammattivalokuvaajaksi. Olen työskennellyt nyt jo 13 vuotta valokuvaajana ja graafisena suunnittelijana. Aloin työni ohella tehdä nelisen vuotta sitten tavoitteellisia omia projekteja, joissa annoin oman luovuuteni päästä valloilleen. Niiden visuaalinen maailma sai minut aluksi hieman hämilleni. Kuviini piirtyi satumaisia hahmoja, mekkoja, koristeita ja mystiikkaa. En heti alkuun saanut kiinni mistä visioni kumpusivat. Kunnes ymmärsin, että tanssimaailman visuaalisuus ja kauneus on kulkenut matkalla mukanani tänne asti. Se oli sykähdyttävän kaunis hetki ymmärtää.
Tein tuon oivalluksen jälkeen projektin nimeltä Suojoutsen, jossa vein ammattitanssija Malla Ylöniemen tanssimaan itse tekemässäni joutsenpuvussa Torronsuon kansallismaisemaan. Enkä tule unohtamaan sitä kuvausta koskaan ja miten vapautunut olo sen jälkeen minulla oli. Kuvan minusta Torronsuolla kuvaamassa on ottanut Merja Aalto.
Tänä vuonna minulla on ollut kunnia olla mukana Keravan tanssiopiston juhlavuodessa. Oli jännittävää kohdata lapsuuteni baletinopettaja Irmeli työpalaverin merkeissä. Kuvasin tämän vuoden alussa opiston upeita eri ikäisiä tanssijoita ja suunnittelin Liisa tanssimaassa –esityksen julisteen. On ollut merkityksellistä olla mukana lapsuuteni tanssiopiston juhlaa. Kiitos teille siitä!
Uskon, että kaikki mitä kohtaamme elämän matkan varrella, jättää meihin jälkensä. Erityisen jäljen jättävät ne asiat, jotka resonoivat sieluun asti. Asiat, kuten tanssi, jolla on voima liikuttaa ihmisen tunteita ja luovuutta. Minun luovuuteni ensikipinät syntyivät täällä, Keravan tanssiopistossa.”