Hyppää sisältöön

Aikuisten tuntivalikoima lukuvuonna 2022–23 – tule mukaan!

Aikuisten tanssin opetuksen tavoitteena on tarjota mahdollisuus elinikäiseen tanssin harrastamiseen, olemassa olevien taitojen herättämiseen ja uusien taitojen löytämiseen. Opetuksessa noudatetaan tanssin yleisen oppimäärän keskeisiä sisältöjä. Tunnit on suunnattu aikuisille ja yli 16-vuotiaille nuorille.

Tasoryhmät

  • avoin taso = tunnin sisältö suunnitellaan osallistujien mukaan
  • alkeet 1 = aloittavat harrastajat
  • alkeet 2 = 1–2 vuotta harrastaneet
  • perus 1 = vähintään 2–3 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • perus 2 = vähintään 3–4 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • perus 3 = vähintään 4–5 vuotta harrastaneet tai vastaavat taidot
  • jatko = edistyneiden ryhmä, vähintään 5 vuoden säännölliset opinnot, suositellaan käyntiä kahdella viikkotunnilla

Balettia

  • Baletti avoin, ke klo 19–20.00 Killan koulu, Kerava, op. Tiia Louhemäki
  • Baletti avoin, ke klo 19.35–20.35 Sipoonlahden koulu, Söderkulla, Sipoo, op. Jenni Karjalainen
  • Baletti perus, la klo 10–11.00 Tanssisali Akvaario, Kerava, op. Iiris Hilden
  • Baletti jatko, pe klo 18–19.30 Tanssisali Akvaario, Kerava, op. Petia Ilieva            

Tutustu baletin tuntikuvauksiin.

Nyky- ja jazztanssia

  • Jazz perus, ke klo 19.45–20.45 Tanssisali Virtaamo, Kerava, op. Taru Salminen    
  • Lyrical jazz avoin, ti klo 20–21.00 Keravanjoen koulu, Kerava, op. Elma Kontio    
  • Nykyjazz alkeet, to klo 19–20.00 Tanssisali Vintti, Kerava, op. Suvi Kajaus             
  • Nykytanssi jatko, ma klo 19.00–20.30 Keravanjoen koulu, Kerava, op. Riikka Kekäläinen

Showtanssia

  • Show alkeet, pe klo 17–18.00 Tanssisali Vintti, Kerava, op. Matti Timonen
  • Show perus, la klo 10–11.00 Tanssisali Vintti, Kerava, op. Jenni Karjalainen
  • Show jatko, to klo 19.30–20.45 Tanssisali Virtaamo, Kerava, op. Viivi Virtanen
  • Show/bodywork avoin, pe klo 18–19.15 Tanssisali Vintti, Kerava, op. Matti Timonen

Tutustu showtanssin tuntikuvauksiin.

Muita tanssilajeja

  • Heels avoin, ma klo 17.45–18.45 Tanssisali Akvaario, Kerava, op. Katri Liikola           
  • Hip hop avoin, ke klo 19.30–20.30 Joraamo (kirjasto), Kerava, op. Sini Tuominen           
  • Steppi alkeet, to klo 19–20.00 Tanssisali Konttori, Kerava, op. Hannaleena Markkanen                  
  • Steppi perus, to klo 17.30–19 Tanssisali Konttori, Kerava, op. Hannaleena Markkanen

Oheislajeja

  • PBT ja venyttely, ma klo 20–21.00 Tanssisali Virtaamo, Kerava, op. Jaana Reinikka
  • Pilates (nuoret & aikuiset), ti klo 18.15–19.15 Tanssisali Konttori, Kerava, op. Jaana Reinikka

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan tunneille Eepos-järjestelmässä.

Lue myös ohjeet ilmoittautumiseen

Jaa somessa:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Lisää aihealueeseen liittyen