Ihminen on elinikäinen oppija. Aikuisten tanssitunneilla ylläpidetään ja parannetaan liikkuvuutta, kehitetään ilmaisua ja luovuutta, herätellään olemassa olevia taitoja ja löydetään uusia, virkistäydytään, rentoudutaan ja tutustutaan tanssiin kulttuurimuotona. Opetus on tasolta toiselle etenevää ja tavoitteellista. Lajikirjo on tuttuun tapaan monipuolinen.

Akrobatia

Tunti alkaa vauhdikkaalla alkulämmittelyllä, jonka jälkeen tehdään erilaisia yksilö-, pari- ja ryhmätemppuja.

Kenelle? Akrobatiatunnit sopivat kaikille akrobatiasta ja temppuilusta kiinnostuneille sekä yksittäisenä viikkotuntina että aktiivisille tanssioppilaille kokonaisvaltaista kehitystä tukevana oheistuntina.

Akrobatia avoin: oheislaji (nuoret ja aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä. Avoimen tunnin taso suunnitellaan osallistujien mukaan.

Miten pukeudun tunille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Baletti

Aikuisbaletin ryhmissä on kaksi eri tasoryhmää. Alkeet-ryhmässä aikaisempaa tanssikokemusta ei tarvita, kun taas perustaso on tarkoitettu harrastajille, joilla baletin perusteet ovat jo hyvin hallussa. Jokainen balettitunti sisältää lämmittelyosuuden sekä harjoituksia tangossa että keskilattialla. Tavoitteena on kehittää tasapainoisesti sekä kehon liikkuvuutta että voimaa kauniin klassisen musiikin säestyksellä. Erilaiset ojennukset, taivutukset, pidot ja tasapainoinen asennonhallinta ovat baletin harjoittelun keskeisiä tavoitteita. Liikesarjat tähtäävät sujuvuuteen ja sulavuuteen. Baletin liikkeisiin keskittyminen virkistää ja tarjoaa samalla esteettisen liikuntaelämyksen. Tule haastamaan itseäsi – kuitenkin rennolla asenteella!

Baletti alkeet ja perus: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmät harjoittelevat kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi tanssipuku tai muu liikkumisen mahdollistava asu ja pehmeät balettitossut tai puuvillasukat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Jazztanssi

Aikuisille suunnatulla jazztunnilla fiilistellään, nautiskellaan ja tanssitaan jazzia. Kehoa monipuolisesti herättelevien alkulämmittelyjen jälkeen tehdään erilaisia tilan poikki liikkuvia harjoituksia ja siirrytään lopulta varsinaisen tanssisarjan tekoon. Tunti päättyy kehoa palautteleviin venytyksiin. Tunnin painotus on liikemuistiakin haastavissa tanssillisissa sarjoissa. Tule ja vapauta sisäinen jazzarisi!

Jazz perus: yleinen (aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi liikkumisen mahdollistavat vaatteet ja sukat tai paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Tehojazz: yleinen (nuoret & aikuiset)

Tehojazz on uusi nuorten ja aikuisten tunti, joka sopii aloittelijoille ja jo muutaman vuoden tanssineille. Tunnilla tulevat tutuiksi jazztanssille tyypilliset liikkeet, askelkuviot ja rytmit. Mukaan tarttuu hyvää oloa ja positiivista energiaa! Vauhdikkaaseen tuntiin kuuluu myös lihaskunto-osuus.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi liikkumisen mahdollistavat vaatteet ja sukat tai paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Nykytanssi

Nykytanssi on monipuolinen taide- ja liikuntamuoto, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti erilaisia tanssityylejä ja -tekniikoita, kehon hallintaa, parityöskentelyä, akrobatiaa ja luovaa tanssi-ilmaisua mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Nykytanssitunneilla liikutaan monipuolisesti, tehdään paljon erilaisia tanssisarjoja sekä luovia harjoitteita. Tunneilla treenataan liikkeen dynamiikkaa ja erilaisia liikelaatuja – sekä yksin, pareittain että ryhmissä. Nykytanssissa korostuvat luovuus, ilmaisu ja kokemuksellisuus.

Nykytanssi avoin taso: yleinen (nuoret ja aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tunnilla liikutaan ja tanssitaan kuunnellen omaa kehoa. Tunti on monipuolinen yhdistelmä tanssimista ylä- ja lattiatasoissa sekä tanssiakrobatiaa. Opetuksen lähtökohtana on, että jokaisella meistä on jo olemassa olevaa potentiaalia ja kehollisuutta. Tavoitteena on tutkia liikkeen mahdollisuuksia improvisaatioharjoitteiden ja opettajan antaman liikemateriaalin avulla. Tunne ja tanssi kehollasi!

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu, josta näkyy kehon linjaukset. Tunnilla tanssitaan paljain jaloin. Mukana on hyvä olla ohut pitkähihainen paita lattiatyöskentelyä varten. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin.

Nykytanssi perus taso: yleinen (nuoret ja aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Perustason nykytanssitunti koostuu monipuolisesta tanssitreenistä, tanssitekniikasta ja -ilmaisusta, koreografisista sarjoista ja kehonhuollosta. Tunneilla kehitellään myös omia liikeideoita ja etsitään itselle ominaista liikelaatua. Tunti soveltuu tanssia tai muuta liikuntaa aikaisemmin harrastaneille – sekä miehille että naisille.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu, josta näkyy kehon linjaukset. Tunnilla tanssitaan paljain jaloin. Mukana on hyvä olla ohut pitkähihainen paita lattiatyöskentelyä varten. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin.

Show

Showtanssi yhdistelee rohkeasti kaikenlaisia tanssilajeja ja -tekniikoita esim. jazz, street, nyky, steppi, musikaalit, baletti tai vaikkapa akrobatia, muodostaen aina uudenlaisia ja kiinnostavia fuusioita. Eri lajeja yhdistelemällä saadaan aikaan monipuolinen tunti ja päästään tutustumaan lajien mahtavaan kirjoon. Tunneilla harjoitellaan tanssitekniikan lisäksi myös ilmaisua. Showtanssille tyypillistä on tavoite saada yleisö viihtymään näyttävillä ja ilmaisuvoimaisilla koreografioilla. Tunnit sisältävät rytmiikkaa, eläytymistä ja oman esiintyjyyden löytämistä. Sarjat ja harjoitukset ovat vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, joten liikettä ja hikeä ei tunnilta tule puuttumaan.

Show alkeet: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä. Uusille harrastajille soveltuva showtanssitunti. 

Show alkeet on uusille harrastajille soveltuva showtanssitunti, joka koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta, poikkilattian tehtävistä harjoitteista ja tanssisarjoista. Tunnilla tehdään showtanssin, jazztanssin, katutanssin, nykytanssin ja musikaalitanssin liikekieltä. Eri lajeja yhdistelemällä saadaan aikaan monipuolinen tunti ja päästää tutustumaan lajien mahtavaan kirjoon. Sarjat ja harjoitukset ovat vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, joten liikettä ja hikeä ei tunnilta tule puuttumaan.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

Show perus: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Show perus -tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta, poikkilattian tehtävistä harjoitteista ja tanssisarjoista. Tunnilla tehdään showtanssin, jazztanssin, katutanssin, nykytanssin ja musikaalitanssin liikekieltä. Eri lajeja yhdistelemällä saadaan aikaan monipuolinen tunti ja päästää tutustumaan lajien mahtavaan kirjoon. Sarjat ja harjoitukset ovat vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, joten liikettä ja hikeä ei tunnilta tule puuttumaan. Tanssiteknisiä asioita (esim. hypyt, piruetit yms.) harjoitellaan tilassa liikkuvien ja tekniikka sarjojen avulla.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

Steppi

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.

Steppi kehittää musikaalisuutta, rytmitajua ja kokonaisvaltaisen liikkeen löytämistä omasta kehosta. Näitä lähestytään tunneilla erilaisten leikkien, improvisaatioharjoitteiden sekä tanssisarjojen kautta. Steppitunneilla tutustutaan lajin perusteisiin ja uudempiin virtauksiin aina musikaalistepistä improvisaatioon.

Steppi: yleinen (nuoret & aikuiset)

Kenelle? Laji on rytmiikkaa kehittävä ja soveltuu hyvin tanssin ja musiikin harrastajille sekä muuten rytmikästä menoa kaipaaville.

Miten pukeudun tunnille? Tunnille tarvitset rennot vaatteet, joissa on helppo liikkua. Steppikengät hankitaan opettajan ohjeen mukaan. Ensimmäisillä tunneilla et tarvitse heti kenkiä.

Taaperotanssi: (lapsi ja aikuinen)

Taaperotanssi on aikuisen ja 1-4–vuotiaan lapsen yhteinen elämyksellinen ja lämminhenkinen tanssituokio, jonka keskiössä ovat yhteinen tekeminen sekä liikkeen ja leikin riemu. Tunneilla liikutaan lasten ehdoilla tukien lapsen kokonaisvaltaista kehitystä siten, että myös aikuisella on aktiivinen rooli. Leikkien, lorujen, musiikin ja monipuolisen liikkumisen avulla harjoitellaan perusliikuntataitoja ja tutustutaan tanssin peruselementteihin. Kehokontakti ja vuorovaikutus syventävät lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Harjoituksia on helppo hyödyntää myös omassa arjessa lapsen kanssa.

Taaperotanssi: (lapsi ja aikuinen)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle? Tunti soveltuu jo kävelemään oppineille lapsille.

Miten pukeudun tunnille? Liikkumiseen sopivat vaatteet ja sukat tai paljaat jalat.

Kehoa kuunnellen

Tällä kehonhuoltotunnilla keskitytään huoltamaan kehoa ja syvennetään oman kehon kuuntelemisen taitoa. Tunti rakentuu lempeästä lämmittelystä ja teeman mukaan varsinaisesta kehonhuolto-osasta. Venyttely, mobilisaatioharjoitteet, syvien lihasten aktivointi, hengitysharjoitteet, kehon havainnointiharjoitteet ja aktiivinen rentoutus ovat muun muassa tunnin sisältöä. Tunti on saanut vaikutteita eri kehotekniikoista, mm. Feldenkrais, Alexander-tekniikka, Pilates ja eri joogasuunnat. 

Kehoa kuunnellen: oheislaji (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle? Tunti sopii kenelle tahansa oman kehonsa huolehtimisesta kiinnostuneelle.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi liikkumisen mahdollistavat vaatteet ja sukat tai paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni. 

Tehokeho

Tehoa ja virtaa arkeen! Tehokehotunnilla vahvistetaan ja kiinteytetään koko kehoa. Tunti alkaa helpolla, mutta tehokkaalla alkulämmittelyllä, ja etenee erilaisten harjoitteiden kautta kohti loppuvenyttelyä. Pääpaino tunnilla on vartalon syvissä tukilihaksissa ja oikeiden linjausten löytämisessä. Samalla kehon liikkuvuus paranee. Liikkeet tehdään enimmäkseen omassa tahdissa, jolloin kukin pystyy etenemään oman kehon mukaisesti. Tehokehoon ei kuulu hyppyjä.

Tehokeho: oheislaji (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle? Tunti tukee tanssinharrastajien normaalitreeniä, mutta sopii oikein hyvin myös perusliikkujalle.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi liikkumisen mahdollistavat vaatteet ja sukat tai paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Toimiva keho

Kehonhuoltotunti sisältää sekä rauhallisia venyttäviä ja voimistavia harjoitteita että liikkuvampia toiminnallisia osuuksia. Tunnin eri osa-alueet pyrkivät tukemaan monipuolisesti niin kehon toimintakykyä kuin yleistä hyvinvointia, ja ne hyödyntävät erilaisia somaattisia kehonhuoltomenetelmiä, kuten joogaa ja pilatesta. Harjoitteiden tarkoitus on lisätä mm. liikkuvuutta, kehonhallintaa, motorisia taitoja ja kehonkuuntelukykyä. Kehoa avaavan lämmittelyn ja teemoittain vaihtuvien kehonhuoltoharjoitteiden lisäksi tunnit sisältävät erilaisia lihaskuntoliikkeitä, joilla pyritään aktivoimaan kehoa monipuolisesti. Tunti päättyy aina palauttavaan rentoutusharjoitukseen.

Toimiva keho: oheislaji (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle? Tunti sopii kaiken ikäisille ja tasoisille liikkujille, harjoituksia voi soveltaa oman kunnon ja tunnon mukaan.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi liikkumisen mahdollistavat vaatteet ja sukat tai paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan tunneille Eepos-järjestelmässä.

Lue myös ohjeet ilmoittautumiseen.