Hyppää sisältöön

KTO Sipoo

Sipoon tunnit

Keravan tanssiopisto antaa tanssin taiteen perusopetusta myös Sipoossa. Tunteja on alle kouluikäisille, alakouluikäisille ja aikuisille Nikkilässä ja Söderkullassa. Lajeina on tarjolla balettia, nykytanssia, jazztanssia ja showtanssia sekä alle kouluikäisille taaperotanssia ja lastentanssia. Lukuvuonna 2025-2026 alkaa Sipoossa myös alakouluikäisten Dance hop -tanssikerho, joka on suunnattu uusille tanssioppilaille. Opinnot jakautuvat tanssin yleiseen ja laajaan opintolinjaan. Opetusta on maanantaista torstaihin. Tervetuloa mukaan!

Tutustu koko lukujärjestykseen.

Tanssikerho Dance hop

Hyppää tanssin maailmaan! Tanssikerhotunnilla kokeillaan eri tanssilajeja ja tutustutaan tanssin kiehtovaan maailmaan. Tanssikerhon avulla lapsi voi löytää itseään kiinnostavan harrastuksen ja tanssilajin. Kerhon lajeihin kuuluvat showtanssi, nykytanssi ja jazz. Lisäksi tunneilla voi olla mausteita katutanssista ja akrobatiasta.

Tanssikerho Dance hop: yleinen (9–12-vuotiaat)

Dance hop-tunneilla tanssia lähestytään tanssipelien, lyhyiden tanssisarjojen ja erilaisten liikekokeilujen kautta. Tunnilla perusliikuntataidot kehittyvät ja oman kehon tuntemus kasvaa. Harjoittelun ytimessä on tanssista nauttiminen ja yhdessä tekeminen. Tunti on suunnattu tanssiopiston uusille oppilaille ja sopii kaikille eri lajeista kiinnostuneille tytöille ja pojille. Ryhmä ei esiinny oppilasnäytöksissä. 

Dance hop -tanssikerhon järjestämistä tuetaan hankeavustuksella. Kerhon hinta on 100 €/lukuvuosi, koko summa laskutetaan syksyllä.

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kenelle? Tanssikerho on tarkoitettu tanssiopiston uusille oppilaille. Ryhmä löytyy Eepoksessa vain uusien oppilaiden lomakkeelta.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi liikkumiseen sopivat vaatteet ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.


Baletti

Baletti on esteettinen taidelaji ja monipuolinen liikuntalaji, joka säännöllisesti harjoiteltuna tukee erinomaisesti motorista kehitystä, esiintymistaitoja, musikaalisuutta, liikkuvuutta, voimaa ja kehon hallintaa.

Minibaletti: yleinen tai laaja (7–9-vuotiaat)

Ryhmä harjoittelee yhden kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tunnilla tutustutaan baletin maailmaan ja tanssiopiskelun perusteisiin pienin askelin. Harjoittelussa hyödynnetään lasten omaa mielikuvitusta ja opitaan hahmottamaan musiikkia, omaa kehoa ja tilaa. Lasten perusliikuntataidot kehittyvät ja he oppivat toimimaan ryhmässä, parin kanssa ja itsenäisesti. Tanssivalmiuksia kehitetään positiivisten tanssikokemusten kautta.

Miten pukeudun tunnille? Asuksi tytöille valkoinen balettipuku ja balettitrikoot, pojille valkoinen t-paita ja mustat tanssitrikoot, molemmilla valkoiset pehmeät balettitossut. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

HUOM! Lukuvuonna 2025–2026 tarjoamme huippuedullisen Minipaketin, jossa saat kaksi valitsemaasi minituntia hintaan 299 €/lukukausi, jolloin toisen tunnin hinnaksi tulee ainoastaan 20 €.


Jazztanssi

Jazz on monipuolinen, rytmikäs ja energinen tanssilaji, jossa on vaikutteita afrikkalaisesta tanssista, nykytanssista, baletista ja musikaalitanssista. Jazztanssille ovat tyypillisiä rytmikkäät askelkuviot, erilaiset jalanheitot, potkut ja piruetit sekä niiden yhdistelmät. Tekniikkaharjoittelun lisäksi tanssitunneilla tehdään erilaisia ilmaisuharjoitteita, tanssisarjoja, improvisaatiotehtäviä ja luodaan omaa liikemateriaalia.

Minidance: yleinen tai laaja (7–9-vuotiaat)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Minidance-ryhmässä harjoittelu painottuu tanssin alkuopetukseen. Tunnilla tutustutaan jazztanssin, nykytanssin ja showtanssin maailmaan pienin askelin. Harjoittelussa opitaan hahmottamaan musiikkia, omaa kehoa ja tilaa. Lasten perusliikuntataidot kehittyvät ja he oppivat toimimaan ryhmässä, parin kanssa ja itsenäisesti. Tanssivalmiuksia kehitetään positiivisten tanssikokemusten kautta. 

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

HUOM! Lukuvuonna 2025–2026 tarjoamme huippuedullisen Minipaketin, jossa saat kaksi valitsemaasi minituntia hintaan 299 €/lukukausi, jolloin toisen tunnin hinnaksi tulee ainoastaan 20 €.

Pikkolojazz perus 3: laaja, perusopinnot (alkaen 10 v.)

Ryhmät harjoittelevat jazztanssia kaksi kertaa viikossa. Lisäksi voi valita kolmannen täydentävän aineen tunnin. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.

Pikkolojazz-ryhmissä opitaan asteittain jazztanssissa tarvittavaa kehon- ja liikkeenhallintaa. Erilaiset rytmit ja niiden tuottaminen ovat tärkeä osa jazztanssia. Oppilaiden tanssillisuuden kehittymistä ja monipuolista liikeilmaisua tuetaan. Ryhmät esiintyvät säännöllisesti. Oppilaat opiskelevat itsenäistä työskentelyä ja oppivat pitämään huolta kehostaan ja terveellisistä elämäntavoista. Positiivisten tanssikokemusten myötä oppilaat sitoutuvat itsenäiseen ja pitkäjänteiseen tanssin harrastamiseen.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu, josta näkyy kehon linjaukset ja sukat tai jazztossut. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

Takojazz: laaja, syventävät opinnot (alkaen 15 v.)

Oppilaat harjoittelevat 3–6 kertaa viikossa: jazztanssia kaksi kertaa ja täydentäviä sekä valinnaisaineita oppilaan oman kiinnostuksen mukaan. Syventäviin opintoihin siirrytään jazztanssin perusopintojen jälkeen tai hakeudutaan valintatilaisuuden kautta tai tanssinopettajan suosituksella. Lisätietoja osallistumisesta saat ottamalla yhteyttä toimistoon.

Tunneilla kehitetään monipuolisesti koordinaatiokykyä, ketteryyttä, voimaa ja venyvyyttä esimerkiksi erilaisten askelsarjojen, piruettien, hyppyjen ja koordinaatioharjoitteiden avulla. Tanssillisuus ja musikaalisuus ovat tärkeä osa jazzopintoja, tekniikka- ja taitoharjoittelun lisäksi tanssitunneilla tehdään paljon erityylisiä tanssisarjoja ja improvisaatioharjoitteita. Myös esiintyminen ja esitysten tekeminen ovat olennainen osa tanssitunteja. Jazztanssiopinnoissa korostetaan lisäksi kokonaisvaltaista hyvinvointia, oman kehon tuntemus ja kehon kuuntelutaidot kehittyvät erilaisten lihaskunto- ja kehonhuoltoharjoitteiden avulla. Jazzopinnot etenevät perusopinnoista syventäviin opintoihin ja harrastuksen loppuvaiheessa tehdään lopputyö.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu, josta näkyy kehon linjaukset ja sukat tai jazztossut. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.


Lastentanssi

Lastentanssi on elämyksellistä ja kokonaisvaltaista tutustumista tanssin maailmaan. Turvallisessa ilmapiirissä lapselle tulevat tutuksi tanssin perusteet itse tanssien, luoden ja kokien. Samalla hän oppii toimimaan ryhmässä ja tutustuu tanssitunnin rutiineihin ja rakenteeseen. Itseilmaisu ja myönteinen minäkuva kehittyvät positiivisten tanssikokemusten kautta.

Tunneilla keskiössä ovat leikinomaisuus, luova liike ja lapsilähtöiset mielikuvat. Monipuoliset harjoitukset tukevat lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Lastentanssitunneilla käytetään monenlaista musiikkia ja erilaisia välineitä opetuksen apuna. Opetuksessa huomioidaan eri aistit ja muiden taiteenlajien antamat mahdollisuudet.

Lastentanssitunneilla liikutaan ja tanssitaan yksin, pareittain ja ryhmässä. Tunnit alkavat virittävillä ja kehoa lämmittävillä harjoituksilla. Tuntien sisältöjä ovat esimerkiksi luova tanssi sekä tanssin peruselementtien kuten kehon muotojen, tilankäytön ja liikelaatujen harjoittelu.

Musiikkikasvatuksellista sisältöä tanssitunneille tuovat muun muassa rytmiikka ja lorut sekä musiikkiliikunta. Perusliikuntataitoja kuten hyppyjä, tasapainoja ja pyörimisiä eri tasoissa harjoitellaan joka tunnilla. Kehonosien nimeäminen, kehonhallinta ja liikkuvuus kehittyvät leikillisissä harjoituksissa. Tanssitunneilla tehdään myös pieniä tansseja, jotka kehittävät liikemuistia ja opettavat tanssitekniikan alkeita. Usein tunti päättyy yhteisen tanssihetken kokoavaan rauhoittumiseen.

Taaperotanssi, yhdessä aikuisen kanssa 1–4 v. (s. 2021–24)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Taaperotanssi on aikuisen ja 1–4-vuotiaan lapsen yhteinen elämyksellinen ja lämminhenkinen tanssituokio, jonka keskiössä ovat yhteinen tekeminen sekä liikkeen ja leikin riemu. Tunneilla liikutaan lasten ehdoilla tukien lapsen kokonaisvaltaista kehitystä siten, että myös aikuisella on aktiivinen rooli. Leikkien, lorujen, musiikin ja monipuolisen liikkumisen avulla harjoitellaan perusliikuntataitoja ja tutustutaan tanssin peruselementteihin. Kehokontakti ja vuorovaikutus syventävät lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Harjoituksia on helppo hyödyntää myös omassa arjessa lapsen kanssa.

Kenelle? Tunti soveltuu jo kävelemään oppineille lapsille.

Miten pukeudun tunnille? Liikkumiseen sopivat vaatteet ja paljaat jalat.

Säteet 3–4 v. (s. 2021–22)

Säteet on pienimpien tanssijoiden oma tunti, jolle osallistutaan ilman aikuista. Tunneilla tanssitaan pieniä tansseja, loruillaan sekä harjoitellaan perusliikuntataitoja leikin ja lapsilähtöisten mielikuvien kautta. Samalla harjoitellaan turvallisessa ilmapiirissä ryhmässä toimimista ja tutustutaan monipuoliseen musiikkiin ja välineisiin. Tanssitunti tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä, ja sen kautta on helppo astua tanssin maailmaan ja aloittaa tanssiharrastus.

Kenelle? Tunti sopii vuonna 2021–22 syntyneille lapsille, jotka ovat valmiita osallistumaan tanssitunnille ilman omaa aikuista.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi liikkumiseen sopivat vaatteet ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin.

Kipinät 4–5 v. (s. 2020–21)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Kipinät tutustuvat tanssin maailmaan iloisesti kokeillen ja yhdessä oivaltaen. Luovuuden, liikemielikuvituksen, motoriikan ja tanssillisten taitojen monipuolista harjoittelua leikkien ja mielikuvien välityksellä.

Kenelle? Pienille tanssijoille, jotka nauttivat luovasta liikkeestä ja tanssillisista leikeistä.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi liikkumiseen sopivat vaatteet ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

Pikkujoutsenet 5–6 v. (s. 2019–20)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Pikkujoutsenten tunneilla mielikuvat baletin maailmasta yhdistyvät luovaan liikkeeseen, pieniin tanssiharjoituksiin sekä tanssillisiin leikkeihin. Tuntien painotus on balettiin suuntaavien perustaitojen kuten vartalon asennon, liikkuvuuden sekä käsien ja jalkojen asentojen harjoittelussa unohtamatta perusliikuntataitoja. Samalla keskittymiskyky ja ryhmässä toimimisen taidot kehittyvät.

Kenelle? Tunti sopii baletin maailmasta kiinnostuneille lapsille.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii tanssipuku tai muu liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

Väkkärät 5–6 v. (s. 2019–20)

Väkkärät on hauska ja vauhdikas lastentanssitunti. Tunneilla tanssitaan, temppuillaan ja leikitään. Tuntien painotus on tanssin alkeistaitoja, perusliikuntataitoja ja motoriikkaa kehittävissä harjoituksissa. Samalla keskittymiskyky ja ryhmässä toimimisen taidot kehittyvät.

Kenelle? Tunti sopii lapsille, joita innostaa tanssiminen ja monipuolinen liikkuminen.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi liikkumiseen sopivat vaatteet ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.


Nykytanssi

Nykytanssi on monipuolinen taide- ja liikuntamuoto, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti erilaisia tanssityylejä ja -tekniikoita, kehon hallintaa, parityöskentelyä, akrobatiaa ja luovaa tanssi-ilmaisua mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Nykytanssitunneilla liikutaan monipuolisesti, tehdään paljon erilaisia tanssisarjoja sekä luovia harjoitteita. Nykytanssissa korostuvat luovuus, ilmaisu ja kokemuksellisuus.

Minidance: yleinen tai laaja (7–9-vuotiaat)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Minidance-ryhmässä harjoittelu painottuu tanssin alkuopetukseen. Tunnilla tutustutaan jazztanssin, nykytanssin ja showtanssin maailmaan pienin askelin. Harjoittelussa opitaan hahmottamaan musiikkia, omaa kehoa ja tilaa. Lasten perusliikuntataidot kehittyvät ja he oppivat toimimaan ryhmässä, parin kanssa ja itsenäisesti. Tanssivalmiuksia kehitetään positiivisten tanssikokemusten kautta. 

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

HUOM! Lukuvuonna 2025–2026 tarjoamme huippuedullisen Minipaketin, jossa saat kaksi valitsemaasi minituntia hintaan 299 €/lukukausi, jolloin toisen tunnin hinnaksi tulee ainoastaan 20 €.


Showtanssi

Showtanssi yhdistelee rohkeasti kaikenlaisia tanssilajeja ja -tekniikoita esim. jazz, street, nyky, steppi, musikaalit, baletti tai vaikkapa akrobatia muodostaen aina uudenlaisia ja kiinnostavia fuusioita. Eri lajeja yhdistelemällä saadaan aikaan monipuolinen tunti ja päästään tutustumaan lajien mahtavaan kirjoon. Tunneilla harjoitellaan tanssitekniikan lisäksi myös ilmaisua. Showtanssille tyypillistä on tavoite saada yleisö viihtymään näyttävillä ja ilmaisuvoimaisilla koreografioilla. Tunnit sisältävät rytmiikkaa, eläytymistä ja oman esiintyjyyden löytämistä. Sarjat ja harjoitukset ovat vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, joten liikettä ja hikeä ei tunnilta tule puuttumaan.

Minidance: yleinen tai laaja (7–9-vuotiaat)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmiin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Minidance-ryhmässä harjoittelu painottuu tanssin alkuopetukseen. Tunnilla tutustutaan jazztanssin, nykytanssin ja showtanssin maailmaan pienin askelin. Harjoittelussa opitaan hahmottamaan musiikkia, omaa kehoa ja tilaa. Lasten perusliikuntataidot kehittyvät ja he oppivat toimimaan ryhmässä, parin kanssa ja itsenäisesti. Tanssivalmiuksia kehitetään positiivisten tanssikokemusten kautta. 

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.

HUOM! Lukuvuonna 2025–2026 tarjoamme huippuedullisen Minipaketin, jossa saat kaksi valitsemaasi minituntia hintaan 299 €/lukukausi, jolloin toisen tunnin hinnaksi tulee ainoastaan 20 €.

Show perus: yleinen (alkaen 9 v.)

Ryhmät harjoittelevat kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tunneilla tehdään showtanssin, jazztanssin, katutanssin, nykytanssin ja musikaalitanssin liikekieltä. Eri lajeja yhdistelemällä saadaan aikaan monipuolinen tunti ja päästään tutustumaan lajien mahtavaan kirjoon. Sarjat ja harjoitukset ovat vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, joten liikettä ja hikeä ei tunnilta tule puuttumaan. 

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset laitetaan kiinni ja korut jätetään kotiin. Tunnilla voi olla mukana juomapullo. 

Show perus: yleinen (nuoret & aikuiset)

Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Oppilaat otetaan ryhmään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tunti koostuu alkulämmittelystä, poikkilattian tehtävistä harjoitteista ja tanssisarjoista. Tunnilla tehdään showtanssin, jazztanssin, katutanssin, nykytanssin ja musikaalitanssin liikekieltä. Eri lajeja yhdistelemällä saadaan aikaan monipuolinen tunti ja päästää tutustumaan lajien mahtavaan kirjoon. Sarjat ja harjoitukset ovat vauhdikkaita ja mukaansatempaavia, joten liikettä ja hikeä ei tunnilta tule puuttumaan. Tanssiteknisiä asioita (esim. hypyt, piruetit yms.) harjoitellaan tilassa liikkuvien ja tekniikkasarjojen avulla.

Miten pukeudun tunnille? Tanssiasuksi sopii liikkumisen mahdollistava asu ja paljaat jalat. Pitkät hiukset kannattaa laittaa kiinni. Tunnilla voi olla mukana juomapullo.


Opettajat

  • Jenni Karjalainen
  • Lotta Lehtonen
  • Jenni Rautawaara

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan tunneille Eepos-järjestelmässä.

Lue myös ohjeet ilmoittautumiseen.

Jaa somessa: